Kisoissa vanhoja ja uusia mestareita – Roope Hokkanen ja Seija Pomell uusivat voittonsa


Roope Hokkanen otti viikonloppuna jo kolmannen peräkkäisen Mikkelin Golfin mestaruutensa. Hän oli 36 reiän jälkeen kakkosijalla, mutta nousi 67 lyönnin päätöskierroksella peräti viiden lyönnin voittoon tuloksella 212 eli neljä alle parin. Roope Hokkasen kierrokset olivat 74, 71 ja 67. Hopean sai Tuure Lahti, 217 (76, 67, 74). Pronssia nappasi Jukka Härkönen, 226.
Määrätietoinen peli vei voittoon. –Minulla oli hyvä pelisuunnitelma. Aamulla oli hieman kuiva olo mutta kyllä se siitä sitten lähti. Pidän pelisuunnitelmani salaisuutena, jotta pärjään ehkä ensi vuonnakin, Roope Hokkanen kertoo.
-Avauslyönnit olivat erittäin huonoja mutta putit menivät hyvin. Birdieitä tuli paljon mutta eagleja ei korttiin tänään merkitty. Tällä kentällä pärjää, kun lyö huonot lyönnit oikeisiin paikkoihin, Roope Hokkanen analysoi. Golfin suhteen hänellä ei ole suuria tavoitteita vaan laji on hänelle harrastus.

Seija Pomell jatkaa naisten mestarina tuloksella 179 (89, 90). Kakkoseksi ylsi Nina Jussi-Pekka, 183, ja kolmanneksi Virpi Lahti, 190.
Miesseniorien uudeksi mestariksi nousi Jukka Korhonen, 163, ennen Aki Inorantaa, 164, ja Kimmo Liukkosta, 166. Miesten B-sarjan parhaat olivat Marko Tukiainen, 183, Väinö Korhonen, 195, ja Mika Paajanen, 195.

Juniorien uudeksi mestariksi golfasi Juuso Pulkkinen, 153. Onni-Matti Hovila, 161, oli toinen ja Paavo Markkanen, 186, kolmas. Juniorien pistebogey-sarjan paras oli Ronja Immonen, 24. -Koko kisan pelasin aika tasaisesti. Tein paljon pareja ja aika vähän bogeja. Avaukset sain hyvin väylälle ja siitä oli hyvä jatkaa, Juuso Pulkkinen kertoo.

Tästä lähtee mestaruusjahti. Roope Hokkasen avauslyönti ykkösreiällä Lentokentänpuistossa Mikkelissä.

Arttu Tuomainen, Joonas Janhunen ja Wimbledon-lookin miehet Kimmo Ihalainen ja Jukka Härkönen pelasivat A-sarjan mestaruudesta.

Jukka Siitonen, Mauno Saksio ja Stefan Lindström lähtivät ensimmäisenä ryhmänä MG:n mestaruuskisaan lauantaina.