Kauppa

Ajanvaraus

Yhteystiedot

Tutustu

Sääntömääräinen syyskokous 10.11.2025

Mikkelin Golfin sääntömääräinen syyskokous pidettiin klubilla 10.11.2015 klo 17.00 alkaen. Paikalla oli noin 15 jäsentä.

Joonas Janhunen piti katsauksen menneeseen kauteen 2025. Seura saavutti viime kauden aikana ennätys jäsenmäärän, joka oli 604 jäsentä. Suurin kasvu jäsenistössä oli junioripojissa.


Pelattuja kierroksia oli enemmän kuin viime vuosina, eniten sitten koronan huippuvuoden jälkeen. Kausi olikin pitkä, ensimmäisen kerran päästiin pelaamaan pääsiäisenä ja vikat kierrokseen pelattiin marraskuulla.

Seuran taloustilanne jatkaa viime vuoden mallilla eli tilanne on hyvä. Yllättiviä kuluja olivat ainoastaan loppukauden laiterikot mutta muutoin pysyttiin budjetissa hyvin.


Hallitus 2025

Kokouksessa valittiin puheenjohtaja ja hallituksen erovuorossa olleiden Mikko Kiisken ja Kirsi Kultasen tilalle uudet hallituksen jäsenet.

Joonas Janhunen valittiin jatkamaan puheenjohtajana seuraavaksi kaudeksi. Hallitukseen valittiin uusina jäseninä Juha Pekonen ja Annu Saksa. Varapuheenjohtajan jatkaa Toni Lillman ja sihteerina Kaisa Neuvonen.


Hallituksen sisäisesti vastuut jaettiin seuraavasti:

- Juniorit: Toni Lillman

- ⁠Seniorit: Juha Pekonen

- ⁠Naiset sekä yhdistyksen tiedotus: Annu Saksa

- ⁠Kenttä ja kilpailuasiat: Timo Härkönen, Tero Palosaari ja Teppo Yli-Karro

- ⁠Yhditysasiat, Talous ja Klubi: Joonas Janhunen ja Kaisa Neuvonen